Eurabialle kiitos

Iloiseksi yllätykseksi oli Eurabia muistanut minua blogissaan hienolla pystillä mutta nolona täytyy tunnustaa ettei minulla ole hajuakaan kuinka sen tänne omaani voisin linkittää ja pistää ylpeänä esille. Tässäpä nyt tulee esille minun laajat nettitaitoni; lukea osaan sujuvasti, kaikki muu on plussaa.

Blogini on tyssähtänyt heti alkuunsa mutta jokainen varmaan joilla on lapsia, tietää, että syksyt ovat aikaa jolloin kaiken maailman flunssapöpöt jyllää. Yksi kun paranee, toinen sairastuu ja kolmas köhii jo uhkaavasti, kunnes ensimmäinen aloittaa uusintakierroksen.

Lupaan palata uusin jutuin kun flunssa on nujerrettu tai ainakin osittain lannistettu.

Harira, chorba, couscous

Tekstissä vilahtelee jos jonkun sortin sanoja sekä ilmaisuja; minä luen ja pänttään, tavaan ja yritän painaa päähäni lukemaani. Ajatus menee solmulle jo pelkästä lukemisesta, saatika että pitäisi alkaa toteuttaa lukemaansa. Miten voi olla yhden keittokirjan lukeminen niin hankalaa?

****

Päätin sitten eräänä kauniina päivänä ryhdistäytyä ja alkaa oikein kunnon kotirouvaksi joka kokkaa rakkaan miehensä kotimaan sapuskoita. Kun ei makkarakeitto ja makaroonilaatikko menneet alas vaikka sitkeästi nitä tarjolle laitoin niin käänsin kelkan ja aloinkin kahlaamaan keittokirjoja toisen mantereen eväistä läpi. Ja ei kun tuumasta toimeen.

Ensin siis kirjastoon ja ison kirjapinon kanssa kotiin. Monta tuntia tankattuani ohjeita ja kuvia, tunsin olevani valmis ottamaan seuraavan askeleen. Paperi ja kynä käteen ja ostoslistaa väsäämään; juustokuminaa, ruusuvettä, harissaa.... ei se mitään vaikken tajuakaan kuinka jotain esanssia voi käyttää sekä ihonhoitoon ja ruoanlaittoon; tai miksi ihmiset käyttää ruoissaan niin tulista maustetta että makuaisti on turtana heti ensimmäisen haarukallisen jälkeen. Kun kerran kirjassa niin sanotaan niin silloin se on niin.

Kaupasta kotiin selviydyttyäni, pitäisi aloittaa itse asia.... eli kokkaaminen. Riisit kiehumaan, lihat palasiksi, maustumaan, uuniin.... sillä välin taikina valmiiksi, täytyyhän kunnon emännän nyt jälkiruoat valmiiksi tehdä, ruusuvedet joukkoon ja maamuleita leipomaan. Kuulostaa helpolta, eikö? Totuus kun vaan on joskus tarua ihmeellisempää.

Riisi keittyy liikaa ja on harmaanvalkoista eikä se ole yhtään samannäköistä kuin keittokirjojen keltaiseksi värjätty annos. Ja miksi kukaan ei kertonut että harissaa EI LAITETA samalla mittamenetelmällä kuin pippuria tai suolaa? Liha maistuu; maistuu niin ettei sen jälkeen mikään muu ruoka maistukaan miltään. Maamulit on kuivia jauhoisia palloja jotka tuoksuvat epäilyttävästi samalle kuin joskus lapsena saamani tuoksuvat kirjepaperit joissa oli ihania ruusujen kuvia reunoissa. Yksikään ruoka ei näytä samanlaiselta kuin kuvissa mutta eihän se ulkonäkö tärkeintä.

Pistän lihat hienoon tarjoiluastiaan esille ja riisit muodostan kauniiksi "vuoreksi". Väsään salaatin joukkoon ja katan pöydän hienoksi. Jo kelpaa isännän tulla pöytään kun on ihan kotomaan herkkuja tarjolla. Ilahtunut ilme muuttuu pikkuhiljaa yllättyneestä hillitömän epäuskoiseksi mutta mies lusikoi ruoan kunnialla loppuun asti.

Seuraavana päivänä kuuluu vieno pyyntö: "Kulta, tekisitkö meille tänään makaroonilaatikkoa kun jotenkin olen niin oppinut tykkäämään siitä?!"

Noh, ei voi sanoa ettenkö olisi yrittänyt. Ja harjoitukset jatkuu.

Lisäyksenä vielä; hariraa ja chorbaa kokkailin toisella kertaa, tällä kertaa oli kyseessä pohjois-afrikkalainen lammaspata. ;D

Ennakkoluuloja

Mun mies on ulkomaalainen. ~ Vastakeskustelijan ilme värähtää mutta pokka pitää.
Se on muslimi. ~ Silmät pyöristyy ja suu loksahtaa hivenen auki. Muslimi?? Nehän on kaikki naistenhakkaajia, pettäjiä, pelkän oleskeluluvan metsästäjiä. Kuinka sinä nyt niin? Etkö suomalaista saanut? Huhhuh ja ohhoh.
Odota vaan kun menet naimisiin, kyllä se meno silloin muuttuu. Noh, ei muuttunut.
Viimeistään silloin kun lapsia teette, sillon se muuttuu. Eipä ole muuttunut sittenkään.

Mikä olisi seuraava etappi mihin tähdätä jolloin miehestä pitäisi kuoriutua hirviö joka alistaa naisensa ja tallaa tossun alle? Ehkäpä kymmenvuotishääpäivä? Ensimmäinen lapsenlapsi?

Neuvolan täti kysyi kun ensimmäisen kerran menin sinne onnellisena vatsa pystyssä jotta: Mitenkä tuota, onko kaappausuhkaa? !!! Ihan totta; kun kerran mies on muslimi ja vieläpä maasta kotoisin jonne on ennenkin lapsia kaapattu, niin täytyyhän sen silloin olla niin että pelko persiessä on eleltävä ja passit triplalukon takana ettei vahingossakaan lapsia maasta ulos saa. Ja auta armias jos mies uskaltaa vihjata että olisi mukava lähteä käymään sukulaisten luona kyläilemässä; sillon pitää vähintään ottaa suora linja ulkomaalaisvirastoon ja rajavartiostolle.
Samainen täti oli kovin huolissaan raskausaikanani siitä että jaksanko kuinka hyvin kun nuo "tuon kulttuurin miehethän ovat oppineet että nainen tekee kotihommat ja mies ei tee mitään". Nyökyttelyä; juu. hyvin jaksan. Jos täti tietäisi että mies tarttuu imuriin useammin kuin minä, kokkaa useammin kuin minä ja jopa pesee pyykkiä useammin kuin minä, saattaisi olla ihan hiljaa. Mutta antaa tätin pitää luulonsa; miksipä niitä muuttamaan kun seuravalla kerralla käydään kuitenkin sama keskustelu.

Mies on suurennuslasin alla. Mitä tahansa hän tekee tai sanoo, se syynätään tarkemmin kuin jos suomalainen mies olisi kyseessä.

Mitä mielikuvia herättää kun suomalainen nainen ja ulkomaalainen mies on kaupassa ostoksilla, ostavat kärryn täyteen evästä ja saapuvat kassalle. Mies alkaa pakkailemaan ostoksia kassiin, nainen maksaa. Tuossapa taas ulkomaalainen suomalaisen elättinä? Tuollasia nuo on, naista vaan hyväksikäyttävät? Miettiiköhän kukaan koskaan että ehkä tämä ulkomaalainen on juuri maksanut kaikki laskut vuokrista sähkölaskuun, autovakuutuksista lainanlyhennyksiin ja vaimolle on jäänyt "käyttöraha" millä ostaa ruoat, ym.

Niinpä.

Ennakkoluuloja, niitä riittää. Toiset tuovat sen enemmän, toiset vähemmän ilmi. Mutta niitä on. Uskoisin että vähenevässä määrin syystä että Suomeen muuttaa koko ajan enemmän ihmisiä muualta maailmasta eikä "ulkomaalainen" ole enää se outo lintu katukuvassa.
Ja toisaalta taas; ennakkoluulot myös kasvaa kun sakissa sekavassa tulee myös maahanmuuttajia jotka eivät kunnioita Suomea eivätkä suomalaisia tippakaan vaan elävät kuin apinat viidakossa, hyväksikäyttäen kaikkea ja kaikkia. Helppohan se on niputtaa; maasta x tullut teki rikoksen, myös toinenkin samasta x- maasta tullut teki rikoksen. Summasummarum, rikollisia kaikki.

Kyllä joskus meinaa kiristää mutta huumorilla pääsee jo pitkälle. Minulle riittää että itse tiedän, millainen on mieheni ja millaiseksi hän elämäämme omalla olemisellaan muovaa. Jokaisella on mielipiteensä; toiset tykkää huudella ne kaikki ilmoille, toiset jupisee päänsä sisällä. Kukin tyylillään.

Moku, monikulttuurinen, kaksikulttuurinen?

Millainen on monikulttuurinen suhde?
Kaksi kulttuuria kohtaa toisensa ja sulautuu yhteen, yhdeksi kulttuuriksi? Vai kompromissien tekoa, kahden kulttuurin välillä luovimista?
Onko ihmisillä jotenkin erilainen sisäänrakennettu kapasiteetti jos on syntynyt eri rajojen sisäpuolella? Maailma näyttää ihan toisenlaiselta, toiselta mantereelta katsottuna?
Onko mitenkään mahdollista että kahden täysin erilaisen kulttuurin kasvatit kohtaavat toisensa ja osaavat rakentaa keskenään pysyvän parisuhteen? Voiko poimia rusinat kakusta molempien opituista tavoista ja muovata ihan omanlaisensa kulttuurin?
Kaksi ihmistä, kaksi kulttuuria, kaksi uskontoa. Siinäpä ainekset joista lähteä keittelemään soppa joka maistuu tekijöillensä.