Harira, chorba, couscous

Tekstissä vilahtelee jos jonkun sortin sanoja sekä ilmaisuja; minä luen ja pänttään, tavaan ja yritän painaa päähäni lukemaani. Ajatus menee solmulle jo pelkästä lukemisesta, saatika että pitäisi alkaa toteuttaa lukemaansa. Miten voi olla yhden keittokirjan lukeminen niin hankalaa?

****

Päätin sitten eräänä kauniina päivänä ryhdistäytyä ja alkaa oikein kunnon kotirouvaksi joka kokkaa rakkaan miehensä kotimaan sapuskoita. Kun ei makkarakeitto ja makaroonilaatikko menneet alas vaikka sitkeästi nitä tarjolle laitoin niin käänsin kelkan ja aloinkin kahlaamaan keittokirjoja toisen mantereen eväistä läpi. Ja ei kun tuumasta toimeen.

Ensin siis kirjastoon ja ison kirjapinon kanssa kotiin. Monta tuntia tankattuani ohjeita ja kuvia, tunsin olevani valmis ottamaan seuraavan askeleen. Paperi ja kynä käteen ja ostoslistaa väsäämään; juustokuminaa, ruusuvettä, harissaa.... ei se mitään vaikken tajuakaan kuinka jotain esanssia voi käyttää sekä ihonhoitoon ja ruoanlaittoon; tai miksi ihmiset käyttää ruoissaan niin tulista maustetta että makuaisti on turtana heti ensimmäisen haarukallisen jälkeen. Kun kerran kirjassa niin sanotaan niin silloin se on niin.

Kaupasta kotiin selviydyttyäni, pitäisi aloittaa itse asia.... eli kokkaaminen. Riisit kiehumaan, lihat palasiksi, maustumaan, uuniin.... sillä välin taikina valmiiksi, täytyyhän kunnon emännän nyt jälkiruoat valmiiksi tehdä, ruusuvedet joukkoon ja maamuleita leipomaan. Kuulostaa helpolta, eikö? Totuus kun vaan on joskus tarua ihmeellisempää.

Riisi keittyy liikaa ja on harmaanvalkoista eikä se ole yhtään samannäköistä kuin keittokirjojen keltaiseksi värjätty annos. Ja miksi kukaan ei kertonut että harissaa EI LAITETA samalla mittamenetelmällä kuin pippuria tai suolaa? Liha maistuu; maistuu niin ettei sen jälkeen mikään muu ruoka maistukaan miltään. Maamulit on kuivia jauhoisia palloja jotka tuoksuvat epäilyttävästi samalle kuin joskus lapsena saamani tuoksuvat kirjepaperit joissa oli ihania ruusujen kuvia reunoissa. Yksikään ruoka ei näytä samanlaiselta kuin kuvissa mutta eihän se ulkonäkö tärkeintä.

Pistän lihat hienoon tarjoiluastiaan esille ja riisit muodostan kauniiksi "vuoreksi". Väsään salaatin joukkoon ja katan pöydän hienoksi. Jo kelpaa isännän tulla pöytään kun on ihan kotomaan herkkuja tarjolla. Ilahtunut ilme muuttuu pikkuhiljaa yllättyneestä hillitömän epäuskoiseksi mutta mies lusikoi ruoan kunnialla loppuun asti.

Seuraavana päivänä kuuluu vieno pyyntö: "Kulta, tekisitkö meille tänään makaroonilaatikkoa kun jotenkin olen niin oppinut tykkäämään siitä?!"

Noh, ei voi sanoa ettenkö olisi yrittänyt. Ja harjoitukset jatkuu.

Lisäyksenä vielä; hariraa ja chorbaa kokkailin toisella kertaa, tällä kertaa oli kyseessä pohjois-afrikkalainen lammaspata. ;D